perjantai 13. helmikuuta 2015

NORJA 2014



Su 27.7 klo 21.30

Pakkailua parkkipaikalla (menossa TT:n kuuluisa "kaikki kiinni rinkan ulkopuolelle"-show)

Lopultakin Sommarvattenin leiripaikalla. Eilen jo reissuun lähdettiin, joten pitkään ja hartaasti on tultu. Matkalla riitti haasteita. Norjassa on terroriuhkaa ollut, joten rajanylitys jo jännitti. Hyvin kyllä yli päästiin. Tana Brussa nukuttiin autossa pitkät yöunet ja ooteltiin että päästään aamulla desinfiointiluvat hakemaan Essolta. Halsteria jahdattiin myös vaikka ja mistä, ei löydetty joten kalojen paistaminen voi tulla haasteelliseksi kuten myös kalojen saaminen, täällä kun on ollut lämmintä.

 
TT:n pose _the ylämäen_  jälkeen


Noh nyt telttaa pystyyn, hieman piippua ja jallua ja jossain vaiheessa leirijärven kalastusta ennen unia...

"Leirijärvellä"

Ma 28.7 klo 18

Kalasteltiin leirijärveä noin yö kolmeen ja 3 ottikalaa otettiin, jokainen mies yhden. Kokoluokka oli tuollanen normi mitä tästä eniten tulee eli ~35cm ~500g. Hyvin oli tapahtumia ja tuikkeja.

Kalastelujen jälkeen nukuttiin 12h :) ja nyt touhuiltu leirissä. Touhuillaan vielä tovi ja sitten kun keritään niin "Pikku-Luoppalille" suunta ja yli 500g taimenia jahtaamaan. Eilen oli  SCORCHIO ja etelä-tuuli, nyt on viileää ja tuulee pohjoisesta. Saapa nähdä syökö taimen tällä tuulella...

klo 23.51

 

 Pohjois-tuuli on tehnyt tehtävänsä. Ei syö taimen. Pari pientä nähty ja pari varovaa kopasua sain isoihin värikkäisiin smoltteihin, joita läpällä heitin. Yks Largen smoltti päätti myös jäädä järveen...PUUH! Ei se auta, pitänee jatkaa yrittämistä.

 

klo 7.50

Noniin takas leirissä. Taidettiin tovi olla kalalla. Noh, ainahan täällä ollaan. Pikku-Luoppal tosiaan oli tyhjä tänään. Tuli siinä hieman hanskat tiputettua ja tuumailtiin että veikö pohjois-tuuli sääsket ja kalat.

No ei vieny! Ainakaan kaloja isommasta Luoppalista. Alotettiin Ison-Luoppalin kalastus "Koplan ottimestasta". Säälittävän näkönen matalikko omaan silmään, mutta niin se vaan Kopla astu sivuun ja sano että "heitä tuohon". Kahesti ehtiin heittää kun pamahti ja hyvän kokonen. 44,5cm ja 890g taimen rannalle. Hetken päästä TT otti vierestä 40,5cm ja 560g taimenen. Aateltiin että "noh sehän on ilta pelastettu", ja olihan se mutta tuo oli vasta alkusoitto.

Pientä pönöä havaittavissa @ "Koplan ottimesta"


Titta!
Loppupeleissä 4 kalaa otettiin syötäväksi, se on aika jees 3 jengelle. Mutta mä päästin siis kaksi kalaa pois, yhden ~40cm ja yhden aika ison ~43-44cm, TT päästi yhden ~42-43cm ja Kopla ~40cm taimenen poies. Kalaa tuli siis tosi hyvin. Mullahan viel karkas 3 hyvän kokosta ja tärppejä oli toki kaikilla. Mahtava reissu. Huomenna syödään kalaa. Nyt tovi leiriperseilyä ja sitten nukkumaan.


Ti 29.7 klo 21.53

10h unet taas alla. Graavikala syöty ja kalanpaisto meneillään. Joskus tässä tunnin-parin päästä hiljalleen kalalle länsi eli "karkaamajärvelle". Ilma on aika hyvä, hitaasti puhaltaa pohjoisesta, sääskiä ei näy.


Kalanpaistohommat!

Ai niin. Halsteri löydettiin nuotiopaikalta, oisko jopa meidän aikoinaan jättämä? Ja hiiliä on eli alles good!

klo 02.51

Ei tarvi vieläkään töitä tehdä kalan eteen. Eihän me olla heitelty vielä juuri mitään. 2kpl taimenia on repussa, mun ~40cm "normi" ja Koplan komeampi 44,5cm 820g. En kyllä täysin 100% usko mun puntaria kun on muka kevyempi tuo Koplan kala ku mun eilinen tasan saman mittanen. Noh, komeita molemmat! Lisäksi päästin jo yhen ~40cm taimenen kasvamaan. Oli muuten Koplan kalalla ongen koukku suussa, ei ollu näemmä eloa haitannut...

Kiinni on!
Meillä on tosiaan kaks soppataimenta jo leirissä kun ei jaksettu graavi -ja paistokalojen jälkeen enää keittoa syödä. Pari graavikalaa nyt menee huomenna taas heittämällä, mutta eipä sitä hirveästi enempää tarvita.

Otetaan siis lungisti ja toivotaan yli kilosta jollekki ja päästetään pienempiä pois jos nätisti irtoavat...



Aurinko nousee tai laskee...hmm?

klo 10:47

Takas leirissä. 4 kalaa repussa. Kala söi pirun hyvin, päästeltiin poies muutamia ja tosi monet jäi suosiolla tärpeiksi. Nyt kalasopan ja graavikalan tekoon.


Koplan pönö

To 31.7 klo 00.05

Taas normi ~10h unet alla. Hyvin pystynyt nukkumaan tällä reissulla päivät kun ei aurinko juuri paistele. Pilvistä on siis ollut melkein koko ajan. Ei silti kovin kylmää, mutta kohtuullisen tuulista ja viileähköä. Nyt tuulee taas läheltä etelää, hyttysiä ei näy edelleenkään, ei oo eka yön jälkeen näkynyt. Ruoka ja muuta leirihommaa tässä nyt muutama tunti, joskus sitte varmaan jonnekkin kalalle.

klo 02.50

Härväilyt rdy! Luoppalille isomusjahtiin...

klo 15.08

Jaa, pohjois-tuulella kala syö ja etelä-tuulella ei...selvä! Suolojärvi eli "isompi Luoppal" ei antanut mitään. No joo pari tärppiä ja yhen ~35cm joka pääsi takas, mutta surkeeta oli. Lähettiin sitten luonnollisesti pienempää kiertämään.Tosin parin tunnin kaatosade pakotti istumaan perseelleen ja nauttimaan rommia. Sateen jälkeen alkoi armoton kalastus sekä helvetinmoinen tuuli mikä hankaloitti heittämistä mutta kieltämättä kuivatti vaatteet melko tehokkaasti.

 Repussa lopulta 3 kalaa, Koplan Pikku-Luoppalin +40cm ja TT:n ~35cm ja mun leirijärven ~35cm. Ei siis kummoista, mutta jotain. Nyt pastaa poskiin ja unta luumuun!

klo 6.53

Koko ajan tuo unirytmi seikkaili eteenpäin ja nyt ei tarvi enää näemmä yöllä kalastaa. Timpan kans noustiin klo 3.40 ja on tässä tehty ruokaa, kahvia, cappuccinoa, hengailtu ja poltettu roskia. Kopla uinuu vielä, olikin se kyllä monta tuntia valveilla monta tuntia meidän jälkeen. Ilma enteilee pitkästä aikaa SCORCHIO-päivää eli luulis Koplankin kohta heräävän. Luulis nimittäin kohta olevan kuuma teltassa. Ilma siis loistava ja tuuleton ja silti ei itikoita edelleenkään missään. Vissiin ois aikaa vielä yhteen kalareissuun. Nätti päiväreissu siis vissiin tiedossa. Hyvänä puolena siis se, että vaikka kalaa ei tulisikaan niin ainakin kelistä voi nauttia...

Kahvin jälkeen jälkkäriksi cappuccinot

klo 22.07

No nyt söi huonosti. Kolmea järveä heiteltiin ja noh vähä neljättäkin ja kaikille MP :D. Eipä siinä, vois syyä ja nukkua ja sitten edessä leirin paketointia ja ahh aina niin ihanaa rinkan kanssa talsimista...

 
Minä ja Kopla


 Uskomattoman mukava oli käydä Norjan taimenvesillä vuosien tauon jälkeen. Kiitokset Koplalle ja Timpalle reissusta. Joku kesä taas jos onnistuis jonnekkin tuonne suunnalle eksymään! :)
























 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti