Unbelievable...believe it! Niin se vuosi taas meni ja seuraava Sevetin reissu taas saapui tähtäimiin. Meidän autollinen lähti liikenteeseen hieman myöhäsempään kuin muut ja lopulta tärinät kämpillä tuli allekirjoittaneella niin koviksi että oli pakko kirjoittaa jonkin sortin lähtölaukaus tähän reissuun jo ennen kuin istui edes autossa. Laatuhan oli taattua, mutta enhän minä enää näitä osaa hävetä!
ALKU
" Toiset on jo tien päällä
Toiset kotona kyyhöttää
Täpinöissään tissiposket
On aika painua pohjoiseen
Nokka suunnata Sevettijärvelle
Sinne matkaa pohjoisen poika
Valuu vaunulla etelän vetelä
Nähdään takana rautakarhun
Saunatuvalla sylit avataan
Pullo aukeaa ennen kuin käpälät kohtaavat
On viikset simassa kun tassut tapaavat
Taas on ukot vuoden wanhempia
Ei vieläkään viisaus päätä pakota
On metkut taas samat tutut
Ei wanha rakki uusille ulvahda
Ja taas soi turvat tunturissa
Pieksää suut Sevettijärvellä..."
Su 19.4
Täällä taas ja oikeestaan toista päivää. Noh eka päivä pilkillä ku meidän posse tuli pappamaisesti vasta eilen iltapäivällä tänne (eli meidän mökki numero MP=1 eli TT, mä, Putte ja Mursu). Muut eli Ismon vaunu ja tampereen pojat tuli aikasemmin ja pilkki jo eilen Sevetin sulalla & pikku poukamassa. Eivätpä tainneet eilen juuri kaloja saada.
(No ok, oli ne eka päivä jotain saaneet: Joonas 2x harri ja Tuomas 1x harri)
Tänään tamperelaiset meni Kontinpaistamalle, Ismon posse Ailille ja me Sevetille kun ei uskallettu Mursun autolla Ailille ajaa. Lunta on liikaa ja se on pehmeää. Aililla ei syö kuulemma kala, me ei etes yritetä näemmä ja tamperelaiset on nostellu rautuja urakalla eli normipäivä.
Me ollaan oltu pari tuntia notskilla ja kai tässä vielä tovi menee :). MP mökin meininki tarttu allekirjoittaneeseenkin...fuck!
Päivän saalis:
Mökki nro2: Sami 1x harri, Panu 1x harri, Ismo 1x harri
MP-mökki: Mä 1x siika
Mökki nro 3: Tuuripaska 4x rautu, Bebe 2x rautu, Joonas 3x rautu, Tuomas 1x rautu
Päivän isoin oli Tuuripaskan ~1kg rautu.
Ma 20.4
Jooh eilinen meni vahvasti. Oltiin nuotiolla abbout 9 tuntia ku kyykkäsin aivan täysin. Ei sitte juuri tarvinu kalastella. Yhen siian siis ehtiin nostaa.
Nyt ollaan Sevetillä rautujahdissa. Mursu on nostanut yhen ok kokosen ja Tuuripaska kuulemma äsken yli kilosen eli kohta sinne :)
Päivän kalat:
Mökki nro2: Ilmari 1x rautu, Large 2x harri, Sami 1x harri
MP-mökki: TT 1x rautu, Mursu 1x rautu
Mökki nro 3: Tuuripaska 1x rautu (1080g), Teletappi 2x harri, Tuomas 2x ahven + 1x harri + 1x rautu, Joonas 1x harri, Riku 1x harri + 1x rautu
Ti 21.4
Tänään oltiin Ahvenjärvellä kaikki muut paitsi MP-mökin jarrukerho eli Mursu, TT ja Putte.
Tän päivän kalat:
MP-mökki: mä 4x siika
Mökki nro 2: Ismo 1x siika, Large 3x siika, Panu 1x siika ja Sami 1x siika
Mökki nro 3: Joonas 6x siika, Die Turkishe 3x siika, Riku 4x siika, Teletappi 3x siika, Jaakko 3x siika ja Bebe 3x siika
Kulkeminen Ahvenjärvelle tai varsinkin sen jäällä oli melkoisen perberistä. Upotti nimittäin aika makeesti. Onneks siikaa tuli hyvin yhdestä ja samasta paikasta, läheltä rantaa (vastarantaa tietty) eli ei juurikaan liikuttu. Siikaa tuli siis tosi hyvin, mutta koko ei pärjää mitenkään Ailin siioille. Päivän isoimmat siiat olivat 36cm (mä ja Samisami sellaset saatiin).
Ke 22.4
Mulla oli toimistopäivä. Muut meni Sevetille, tosin MP-mökin miehet oli tapojensa mukaan koko päivän notskilla. Ja päivän ainut ottikokoinen oli Teletapin rautu, mikä sekin oli sen verran säälittävä että pääsi takaisin kasvamaan.
![]() |
Notskihommat |
To 23.4
Tampereen kööri + mä, Large, Sami ja Ilmari käveltiin Kontinpaistamalle. Ei ois kannattanu kyllä, koska rautu oli täysin turpa kiinni. Riku sai 3, muut ei mitään ja Rikunkin kalat oli tosi pieniä (2 papitettua oli molemmat hieman yli 30cm).
Muut oli Jänisjärvellä mistä tulikin kova yllätys varsinkin ku miettii ketä siellä oli :). Mursu vetäs leechillä ihan luiskan läheisestä matalikosta aivan jäätävän kokoisen taimenen (55cm 1785g) !! Eli uusin Sevetin reissujen ennätys, siinäpä tavotetta vuosille tuleville.
Aijjoo ja Large sai Rautujärvestä 5 harria ja yhden taimenen, Putte sai myös 3 harria.
Pe 24.4
Tänään tilattiin kelkkakyyti Kontinpaistamalle ja tulihan siitä reissu, voi jumalauta!
Saatiin sellaset kyydit että oltiin sitte heti perillä. Mutta seikkailuhan siitä tuli silti. Aslak nimeltä Tomppa tuli hieman "sekoittamaan pakkaa"
Miten helvetissä nuo lapin "hienot miehet" voikin olla yhtäaikaa niin hienoja ja niin kieroja. Juukeri siis vei meidät (Mut , Larget, Ismon, Ilmarin, Mursun, Puten, Panun ja Timpan) 4 ukkoa kerrallaan Kontinpaistamalle. Se meni nopeasti ja ihan ok vaikka pehmeitä kohtia matkalla olikin.
![]() |
Ehottomasti yks reissun eeppisimmistä kuvista. Large otti ja tässä pojat on Juukerin kyydissä menossa kohti Konttia ja kovaa! |
Jossain vaiheessa Toinen Lapin mies, Tomppa, tuli kelkallaan paikalle ja jutulle. Mukava sälli, mutta olihan sillä taka-ajatuksia. Tomppa siirsi meidät Rautujärvelle ku eihän siellä Kontilla liikkunut rautu vieläkään. Iltapäivällä se lähti "hyvää hyvyyttään" nakkaan 4 meistä autolle (Putte, TT, Mursu, Panu) .
No tulihan se sieltäkin vielä takas ja yritti viedä meidät loputki, että sais sitte kaikki rahatkin. No eihän me voitu suostua, toisen kans oli asiat sovittuna ja soiteltiinki Juukerille ja sano tulevansa hakemaan eikä halunnut jakaa rahoja Tompan kans.
Tomppa oli tässä vaiheessa jo aivan naamat ja sai Largen houkuteltua kelkan perälle. Aiko viiä Puhtilomille suoraan. En kyllä tiiä mikä idea tässä oli mutta tietäneekö itekkään. Ja onhan muuten turvallisen näköstä ku 2-3 promillen humalassa oleva poromies lähtee kelkalla kuskaamaan ihmistä ja kaasu pohjassa. Pari kertaa oli Large lentänyt kyydistä, pari kertaa oli kelkka männyn (koivun?) ympärillä ja kerran oli miehet eksyneet.
No pääsi se Large lopulta elävänä mökille ja Tomppaki oli lopulta vielä enemmän päissään olevana ajellu poies mökeiltä ja kiinni johonkin sulaan Sevettijärvellä (se soitteli Juukerille että tuu auttaan kun me oltiin tulossa poies).
Illalla puolet tötöili saunalla ja puolet ehjäili Ismon vaunua, mistä oli jarrunesteet halunneet vapauteen. Saatiin se lopulta purkka-ratkaisulla sen verran kuntoon että aamulla tai noh päivällä päästiin lähtemään kotiapäin. Hieno reissu taas kerran. Kala söi aika kehnosti ja turhan pehmeää oli kulku mutta kyllä Sevetissä aina kelpaa olla. Aina.
Speksit reissun kaloista:
Isoin kala: Mursu (taimen 55cm 1785g)
Pojot:
1. Joonas 30
2. Jaakko 29
3. Riku 23
4. Large & Turkish 20
5. Meikä 16
6. Bebe 15
7. Teletappi 14
8. Mursu 8
9. Panu 7
10. Sami 5
11. Loput sankarit (Ilmari, Putte ja TT) 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti